Helsinki - Vladivostok 5.4.2019

Vuosien takaisen unelman – tai päähänpinttymän – toteuttaminen ei loppupelissä vaatinut kummempia asioita, kuin hieman rahaa ja lähtemisen. Kuulostaa yksinkertaiselta ja sitähän se oli. Perheelliselle, työssäkäyvälle oikean ajankohdan valitseminen ja loman pituuden määrittely loi ne suurimmat paineet, mutta kaikki ratkesi ilman kädenvääntöä tai tappeluja. Myönnetään, että oma no problem -asenne toki vaikutti asioiden hoitoon ja siihen, että en missään vaiheessa kyseenalaistanut matkaa tai sitä, eikö homma hoituisi. Anteeksi, valehtelen. Helsinki-Vantaan lentokentällä ennen check-inin aukenemista mietin kyllä, että onkohan tässä mitään järkeä.

Matka starttasi huhtikuun viides 2019. Aamulla vein pojan hoitoon kuten joka aamu ja sitten hyppäsin Pasilasta lentokentälle menevään junaan. Matkatavaroita minulla oli 40 l matkarepun ja yhden kokoontaitettavan päivärepun verran. Lentokentällä olin ajoissa ja jännitin edelleen saanko vietyä matkarepun koneeseen sisälle vai onko se pakko laittaa ruumaan. Lennonvaihto Moskovassa ja kaikki matkatavarat ruumassa ei ollut houkuttelevin yhdistelmä – millään ajatustasolla. Loppupelissä sain viedä kaikki matkatavarat koneeseen, joten isoin huolenaiheeni oli haihtunut.

Aamupala Helsinki-Vantaan lentokentällä

Aamupala Helsinki-Moskova lennolla

Lentoni lähti ajallaan, mutta matkan varrella sattui tapahtuma, joka viivästytti lennon laskeutumista. Vaikka keskityin lukemiseen, havahduin jossakin vaiheessa, että jotakin lensi ilmassa. Istumapaikkani sijaitsi käytävän vieressä ja käytävän toiselle puolelle oli tipahtanut nikotiinipurukumi -levy. Kohta ohitseni käveli miespuolinen kanssamatkustaja, jonka käyttäytyminen herätti huomiota.

Viimeistään hänen saapuessa business -luokan ja perustallaajien -luokan erottavan verhon luo oli jokaiselle selvää, että tällä kaverilla ei ollut kaikki matkustajat koneessa. Olen joskus nähnyt Vogue -tanssia, mutta tämän kaverin olisi pitänyt ottaa muutama tanssitunti lisää. Lentoemäntä kävi pyytämässä miestä palaamaan omalle paikalle, mutta eleiden perusteella hän ei ehdotukseen suostunut. Täysin varma en ole seuraavien minuuttien tilanteista, mutta loppupelissä paikalla oli n. 10-15 venäläistä ja mies oli taltutettu mahalleen lattialle penkkien väliin. Lentoemäntä ravasi käytävää pitkin ja toi sidetarpeita. Miesjoukon palattua istumapaikoilleen näin tanssijamiehemme istuvan ensimmäisessä rivissä kädet vyöllä yhteen sidottuna.

Tässä vaiheessa matkaa oli laskeutumisvalmistelut aloitettu. Tanssijallamme taisi olla sukulaissuhteita Houdiniin, koska hetken päästä kädet näytti jälleen heiluvan vapaana – ja hänen viiden uuden parhaan ystävän syöksyvän lähimmistä penkeistä ylös ja pitämään jannua paikallaan. Kädet vyötettiin jälleen kiinni, mutta laskeutuminen viivästyi pakostakin ja kaartelimme aikamme Moskovan taivaan yllä ennen kuin pääsimme kentälle. Kentällä odotimme hetken lentokenttähenkilökunnan saapumista paikalle. En voinut välttää mielleyhtymää jalkapuista tai häpeäpaaluista (tai Game of Thronesin häpeä-kulkueesta), kun koko koneellinen marssi ensimmäisessä rivissä istuvan miehen ohi koneesta poistuessa.

Extra mutka Moskovan yllä. Kuva: Flightradar24

Moskovan kenttä oli oma seikkailunsa, mutta onneksi minulla oli aikaa ennen jatkolennolle menoa. Minulla oli suuria hahmotusvaikeuksia suunnata kohti sisäisiä lentoja. Vähän väliä olin suuntamassa kohti kansainvälisten lentojen portteja, mutta hienosti ajauduin aina myös oikeille raiteille.

Olin jo ennen matkaa haaveillut upgrade -mahdollisuudesta loppumatkalleni. Lento Moskovasta Vladivostokiin kestää kahdeksan tuntia ja suunnitelmiini kuului nukkua mahdollisimman paljon ja mahdollisimman miellyttävässä penkissä. Kelloa matkan aikana säädettäisiin seitsemällä tunnilla (+7) joten ilman nukkumista, yöunet olisi jo menetetty siinä vaiheessa, kun pääsisin aamulla Vladivostokiin.

Upgrade onnistui tehdä kentällä noin 100 € lisämaksulla. Tämän hinnan siis antoi Aeroflotin virkailija syöttäessään tiedot koneelle. Maksu suoritettiin eri kerroksessa erilliseen kassaan ja tässä vaiheessa hinnaksi selvisi 8000 ruplaa (n. 109 € 5.5.2019 kurssilla). Koska valuuttamuunnin ei ollut sillä hetkellä käsilläni, toivoin vilpittömästi check-in virkalijan sanoneen sata, eikä tuhat. Kassaneiti ohjeisti, että saisin uuden lipun check-in:stä. Hortoilin jälleen aikani ja asettauduin check-in jonon päähän. Onneksi oli aikaa. Vihdoin tuli minun vuoroni, mutta lippua ei tältä tiskiltä saanutkaan. Saisin lippuni kuulemma vasta koneeseen nousun yhteydessä. Jaahas. Sitten vain portille.

Moskovan lentokenttä

Tuliaislammas

Yllätyin, kuinka vähän portin läheisyydessä oli ruoka- tai kahvipaikkoja. Olin suunnitellut ostavani lennolle jotakin pientä syötävää sekä haukkaavani jotakin ennen lentoa. Lähtöportti löytyi hallin kaukaisimmasta nurkasta ja porttialueen vieressä oli ainoastaan pieniä kioskeja, joissa myyjät ei puhuneet sanaakaan englantia. Ostin kotiin viemisiksi lammaslelun ja koneeseen limun & naposteltavaa.

Lippuni sain todellakin vasta lippujen tarkastuksen yhteydessä. Erittäin iloinen yllätys oli, että paikkani sijaitsi rivillä 12 alkuperäiseen paikkaani 53H verrattuna. Upgraden olin tehnyt Comfort-luokkaan. Business olisi kai ollut myös mahdollinen, mutta päätin olla liioittelematta. Tässä vaiheessa on hyvä kertoa, että en ole koskaan lentänyt Comfort- enkä Business -luokassa, joten olin – ööö – pihalla ”käyttäytymissäännöistä” = en ollut aivan mukavasti. Aina on se ensimmäinen kerta.

Comfort-luokka - ja joku varasti paikkani

Lentokoneessa (Aeroflot, Boeing 777-300Er) Business -luokka sijoittui sisään tullessa etuosaan (sisään tullessa käynti vasemmalle, rivit 1-10), kun Comfort – ja Economy -luokat koneen peräosaan päin (käynti oikealle). Paikkani sijaitsi näin ollen toisella rivillä. Olin haltioissani istumapaikastani, vaikka se sijaitsikin ”keskellä” neljän paikan rivissä. Istumapaikalla oli tossut (ei tarvinnut sukkasillaan hipsiä vessaan) sekä viltti ja tyyny. Tossujen sisältä löytyi vielä hammasharja ja -tahna sekä unimaski. Kaikkea oli ajateltu. Voihan olla, että samat kamat löytyivät Economy -luokan penkiltäkin, mutta haluan uskoa, että niin ei olisi ollut. Penkin mukavuutta sai säätää myös pohkeiden alle nousevalla tuella. Täysi vaakatasoon penkkiä ei saanut, mutta edes jonkinlaiseen kulmaan. Oli siis hieman kökkö lepolasse, mutta lentomatkalle passeli. Viihdelaitteistokin löytyi, mutta kovin oli venäjänkielistä tarjontaa, että siihen en tarkemmin paneutunut. Vakoilin kyllä, että naapuripenkin mies löysi montakin hyvää elokuvaa.

Ennen lähtöä lentoemäntä tarjoili virvokkeita (mehua tai vettä, Business -puolella olisi ollut sitten ne kuohuvat – luulen ma) ja toi menukortit. Kuten mainitsin, kaikki tämä oli minulle uutta ja eksoottista.

Perheellisenä haluan kehua sitä perhettä, joka istui siihen ensimmäiseen riviin: äiti, isä ja 4 lasta. Nuorimmainen oli ehkä vuoden ikäinen. Itse yhden lapsen kanssa matkustaneena tiedän, että parin tunnin matka on jo aikamoinen taidonnäyte vuosikkaan kanssa, mutta kahdeksantuntia on sitten oma tarinansa. Jos en väärin muista, vanhimmat lapset eivät turhia tapelleet ja pienimäinenkin kitisi ainoastaan väsymystään. Tämä tosin tapahtui juuri silloin, kun itse yritin nukkua korvatulpat korvissa ja silmälaput silmillä.

5.-6.4. en tiedä kuinka kauan oikeasti nukuin, mutta torkkumiset voi laskea yhden käden sormilla. Tähän lasketaan myös Suomessa hajanaiset yöunet ennen matkaa. Aikaisella heräämisellä yritin fiksuna tyttönä proaktiivisesti asettua Vladivostokin aikaan, mutta homma ei toiminut.

Unen ja valvemaailman rajamailla olin aivan varma, että lentokapteeni kuulutti, että aloitamme laskeutumisvalmistelut. Tässä vaiheessa säpsähdin hereille, otin silmälaput pois ja näen lentoemännän, joka kysyy mitä halun aamupalaksi. What?! Mitä täällä tapahtuu. Otin munakasta. Vierustoverin letut tosin näyttivät paremmilta, kun annokset saatiin avattua.

Ja niin tuli myös vihdoin ilmoitus laskeutumiseen valmistautumisesta. Hehkuvan punainen aamuaurinko nousi taivaanrannasta, kun astelin koneesta yrittäen ymmärtää, että kello ei ole puoliyö vaan aamu seitsemän ja minun pitäisi päästä kentältä jotenkin hotellille ennen kuin puolilta päivin tapaisin päiväretkioppaani Vladivostokin keskustassa...

Aamupala Moskova-Vladivostok lennolla - valaistus koneen sisällä nolla... ja sen huomaa

Vladivostok aamulla varhain

Tervetuloa Vladivostokiin

Viimeiset 20 tuntia on pitkät niin

Matkani alkaa olemaan kohta loppusuoralla. Olen matkannut junassa maanantai-illasta lähtien. Tähän mennessä kelloa on siirretty 5 tunnilla taaksepäin, ensi yönä vielä aikahyppy kahden tunnin edestä.

Tässä vaiheessa olen iloinen, että matkalle lähdin. En lainkaan kadu, että päätin toteuttaa matkan. Enemmän katuisin, jos tätä en olisi tehnyt.

Lähtisinkö uudelleen? Ehkä joskus, toisella porukalla, reittiä hieman vaihtaen, mutta en ihan heti kuitenkaan. Ehkä kun viiskymppiset on lähempänä?

Matkaa on jäljellä noin 23 tuntia, ottaen huomioon aikaeron. Vielä, kun aika ei ole kullannut muistoja haluan kirjata ylös ruumiilliset tuntemukset: perse puutuu, jalat puutuu, kädet puutuu. Selkään koskee. Tyyny on liian lötkö, patja kova. Juna nytkyttää koko ajan ja asemalle päästyä - saatua tukevaa maata jalkojen alle - olo on kuin merellä olisi ollut. Korvat menee lukkoon, kuulet naapurihytistä kuorsauksen. Ja niin, nuudeleissa ei kannata säästää.

Henkisesti tämä ei ole ollut minulle raskasta. Ainoastaan olen ajoittain miettinyt olisiko ollut kivempi sittenkin olla miehen ja pojan kanssa talviloman vietossa mummolassa. Onneksi yhteydet on pelannut, joten olen saanut osani niistäkin muistoista.

Jos ei olisi kirjaa, kännykkää sekä nettiyhteyttä, olisi tämä kirjoitus varmasti toisenlainen. Ainakin henkisen jaksamisen osalta.

Huomenna Moskova ja iltajunalla - kyllä, juna - Helsinkiin. Jospa siinä junassa puhutaan edes hieman suomea. Tai saisin ikioman hytin.

Hyttikaverini - Trans-Siperia

Juna kulkee vaan. On hienoa huomata, kuinka hyvin juna pysyy aikataulussa. Asemille saavutaan ajallaan ja lähdetään täsmällisesti.

Majoitun vaunussa, jossa matkakumppanina on naisia. Ensimmäisenä yönä hyttiin majoittui nainen, joka tuntui olevan koko ajan lähdössä. Hän kävi joka pysäkillä tupakalla ja jossakin vaiheessa yötä jäi sille tielle. Hän ei laittanut edes petiä, joten päättelen hänellä olleen vain istumapaikan.

Aamulla havahduin siihen, että hyttikaverit oli vaihtuneet. Vanhempi rouva ja todennäköisesti hänen tyttärensä. Jossakin vaiheessa nuorempi puki yllensä uniformun ja jäi kyydistä. Töihin vai kouluun? En tiedä.
Vanhemman kanssa jaettiin hytti yhden yön ajan. Seuraavana päivänä hän liiteli petivaatteet kasaan merkkinä matkan päättymisestä.

Seuraavan yön sain olla yksin. Yksityinen hytti, ah, mikä autuus.

Seuraavana päivänä hyttiemäntä toi uudet petivaatteet. Jäin odottamaan miltä asemalta tulisi uusi hyttikaveri. Ja millainen.

Hyttiini vyöryi matkatavaroineen puhelias vanhempirouva. Nettikääntäjän avulla näytin, että en venäjää ymmärrä. Tieto ei estänyt rouvaa puhumasta. Vaikka toistemme kieltä emme hallinneet selvisi, että kummankin matka vie Moskovaan ja hänen lippu maksoi 24000 ruplaa (n. 330 euroa) . Matkaopaskirjasta on ollut hyötyä.

Kohti Trans-Siperiaa - kunhan hengailin asemalla

Juna-asemalla kolme tuntia ennen junan lähtöä ei välttämättä tarkoita, että pelkäisi myöhästyvänsä junasta. Se voi myös kertoa siitä, että jalat ei enää jaksa kiertää kaupunkia. Näin ainakin minun tapauksessa.

Hotellista check-outin jälkeen hurautin taksilla asemalle ja jätin matkatavarat sinne. Matka hotellilta rautatieasemalle maksoi 150 ruplaa eli vain joitakin euroja, 3 tai jotain. Minulla oli n. 6, 5 tuntia ennen junan lähtöä, joten ajattelin tehdä viime vilkaisun "kylille".

Kävin katsomassa rantabulevardin sekä testaamassa paikallista huvipuistoa. Maailmanpyörä oli hieman pelottava, mutta pitihän sitä testata. 150 ruplalla pääsin hyppäämään kyytiin yhden kierroksen ajan. Hypätä kyytiin ei ole liioittelua, koska pyörä pyöri nonstoppina ja kukaan ei ollut jeesaamassa sisään tai ulos poistumisessa. Tämän kokemuksen jälkeen vielä vähän shoppailemassa sekä viimeinen paikallinen kanakebab.

Eväitä olin ostanut jo aiemmin, mutta täydennys sostokseni tein aseman vastapäisestä supermarketista, joka sijaitsi toveri-Leninin patsaan juurella. Matkaan tarttui vettä (5 L), hedelmiä, sipsipussi (kaiken varalta) sekä pojalle vielä yksi tuliainen. Siinä minä asemalla sitten istuin ruokineni. Fiksuna en ollut ostanut mitään odotusajalle - ei sitä aina kaikkea muista - joten ostin automaatista limun ja mega-Marsin yhteensä 125 ruplaa.

Asemarakennus oli kaunis Art Deco - tyylinen keisariajan rakennelma. Itse rakastan tätä tyylisuuntaa, joten minulle asemalla istuminen ja kattoon tuijottelu ennen lähtöä oli erittäin harraskokemus.

Asemalla kiinnitin huomiota, kuinka antikaupallistettu asema oli. Asemarakennuksessa oli  välipala-automaatteja joissa myytiin limua ja karkkeja, mutta esim. mainokset tai kahvila sieltä puuttui. Tai sitten en vaan sitä kahvilaa löytänyt ja sitäkään vaihtoehtoa ei voi pois sulkea, koska en meinannut löytää enää rakennuksesta pois vietyäni laukut säilöön aamupäivällä.

Kyltitykset oli venäjäksi ja englanniksi, mutta paikoin kyltitys vain päättyi. Sisäänkäynneillä oli turvatarkastus (englantia kukaan ei puhu, minä en venäjää osaa) ja kun alakerran turvatarkastuksesta menin jo toisen kerran ja viittoili yläkerran suuntaan ohjasi toinen tarkastajista minut vessojen läpi portaisiin. No enpä olisi tätä reittiä kyllä itse keksinyt!

Kaiken kaikkiaan kaikki tapaamani ihmiset oli erittäin ystävällisiä. Vaikka yhteistä kieltä ei löytynyt hoitui kommunikointi tavalla tai toisella.

Suomessa tottuu, että lähtölaituri tiedetään jo hyvissä ajoin. Junalaituri selvisi Vladivostokissa noin tunti ennen junan lähtöä. Sama laituriarvoitus näytti olevan kaikilla lähtevillä junilla - vasta viime hetkillä numero ilmestyi kysymysmerkin paikalle.
Lähtevien taululla Moskovan junan kohdalla vilkkui myös joku teksti. Yritin nettikääntäjän avulla katsoa lukeeko siinä "myöhässä", "saapuu" vai mitä, mutta mikään keksimäni vaihtoehto ei tuntunut olevan oikea. Rohkaistuin kysymään asiaa nuorelta naiselta. Hän osasi englantia sen verran, että kertoi tekstin tarkoittavan, että vaunut on numeroitu edestä lukien pienimmästä suurimpaan. Toisinaan voi kuulema olla toisinpäin.

Lopulta tuli lähdönaika. Noudin matkatavarat (kiersin rakennusta taas ihan miten sattuu) ja löysin oikean vaunun. Laitureita ei ollut kuin pari, joten se oli helppo homma. Vaunuemäntä tarkisti passit ja liput. Löysin myös makuusijani. Kun juna lopulta lähti liikkeelle, taivas aukesi ja reissun ensimmäinen vesisade iskeytyi hytin ikkunaan. Täällä sitä sitten oltiin.

Vladivostokissa

Matkani starttasi perjantai aamupäivänä. Ensin lento Moskovaan (pientä kaartelua kaupungin yllä, kun henkilökunta ja osa matkustajista rauhoittelivat ei niin rauhallisen matkustajan. Joku muumi oli loikannut muumilaaksosta tai jotain) ja siitä jatko Vladivostokiin.

Moskovan kenttä oli sekava, mutta lopulta sain itseni oikealle portille. Tein yhden fiksuimmista liikkeistä ja kysyin mahdollisuutta upgradeta paikka. N. 100€ heltisi istuinpaikka Comfort - luokasta. Istumapaikka vaihtui riviltä 58H (tai jotain) paikaksi 12E. Vaikka paikka oli "keskellä" oli se luxusta tällaiselle vähemmän kaukomatkoja tehneelle. Niin tuotiin mehut ja menut ennen kuin kone oli noussutkaan.

Big plan ajoittaa nukkuminen lennolle kusahti, koska ei nukuttanut. Torkuin erittäin huonosti kuullen äänet ympärilläni korvatulpista huolimatta. Kuvittelin heränneen laskeutumisilmoitukseen, mutta se olikin väliaikatieto ja aamupalan jakoaika.

Kentältä pääsin expressbussilla ja hotellissa ei ollut kiva huomata, että en löytänyt passiani. Itkuhan siinä tuli kun niin kovasti väsyttikin. Respan nainen oli aivan ihana ja välittömästi soitti kentälle. Passikopion ansiosta sain huoneeni. Ja se passiin sitten löytyi repusta - siitä taskusta minkä olemassaoloa en edes muistanut.

Olin varannut Airbrb kokemuksen, joten en voinut jäädä nukkumaan vaikka pikku torkut otinkin. Tuosta Yuran pitämästä 8,5 tunnin Vladivostok kiertoajelusta lisää myöhemmin.

Illan tullen tuli uni. Ja helposti :) Nukuin 14 tuntia ja makoilin vielä tuntia tuijottaen Netflixiä.

Kaupungille piti päästä, joten kampesin itseni ylös. Sunnuntaistakin lisää myöhemmin, mutta tuliaisia tuli ostettua ja Pokemoneja jahdattua.

Illalla kävin alakerran ravintolassa ja luulin meneväni nukkumaan. Minua ei vaan nukuttanut. Viestittelin sitten yöllä kotiväelle. Jossakin vaiheessa uni tuli ja kun kello soi ysiltä olisi kyllä nukuttanut. Ai mikä jet lag?

Mitkä eväät mukaan junaan?

Kirjoitan perhe&lifestyle blogia Hima Saimi ja sinne rustasin tämän tekstin 5.4.:

"Kuten aiemmin jo kerroin, lähden tänään matkalle, joka kattaa lennon Vladivostokiin sekä junamatkan idästä länteen = Vladivostok - Moskova - Helsinki.

Minun junamatka käsittää "nopeimman reitin" eli matkan varteen jääviin kaupunkeihin tutustun ainoastaan asemalla ikkunasta/laiturilla katsoen. Junamatka voi olla fyysisesti lamauttava ellen keksi mitään jumppajuttuja, joilla saa edes hieman itseään aktivoitua. Esim. onko kulkeminen junan päästä päähän mahdollista, tai edes suotavaa, jää nähtäväksi.

Lukemieni/kuulemieni lähteiden perusteella junien ravintolavaunut ovat ylihinnoiteltuja (ruoan suhteen ainakin) ja matkaan tuleekin varata omat eväät.. Koska junamatka kestää 6 päivää, eikä kylmäsäilytystilaa ole, vaatii itsensä ravitseminen ennakointia.

Suomesta mukaan kannan Herblifen F1 pirtelöjauhetta. Purkissa on 21 annosta joten siitä saan kolme pientä pirtelöä/päivä. Koska sekoitan jauhon veteen ilman mitään lisäproteiinia, ei päivittäinen kalori- tai proteiiniannos tuolla vielä täyty. Herbalifen tuotteista minulla on lisäksi mukana yrttitee, välipalapatukat sekä puristeista kaurakuitu ja monivitamiini. Jos Vladivostokista löytyy Herbalifenkauppa (näitä myyntipisteitä on erinäisissä kaupungeissa, mutta Vladivostokin osalta minulle asia ennen matkaa ei selvinnyt) teen täydennyksiä valikoiman mukaan.

Vladivostokista ostan lisäksi nuudeleita, couscous, kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, hedelmäsäilykkeitä ja jotakin tuoretta mikä säilyy useamman päivän esim. hedelmät. Katsotaan mitä kaikkea sieltä sitten löytyy.

Kuumaa vettä on junassa aina tarjolla, mutta kylmä juomavesi pitää minun vielä ottaa erikseen mukaan. Täydennystä saa varmasti junanravintolavaunusta sekä asemilta.

Tulen pitämään päiväkirjaa syömisistä, joten katsotaan mitä ja miten siellä tuleekaan syötyä. Itselläni on paha tapa aloittaa herkuttelu reissussa, mutta tällä kertaa yritän rajoittaa mässyttelyt jo aivan käytännön syistä - saatavuus ja kaiken kannan itse. Lentokentältä todennäköisesti lähtee mukaan salmiakkia ja ruisleipää (kuivaversio). Piimä saa jäädä kotiin vaikka matkustankin ympäri Venäjän maan."

Löytyykö sinulta ehdotusta matkaevääksi? Juna lähtee 8.4. joten vielä ehtii vinkata :)

Aikaerorasituksen tasausta klo 3.30

Aikaerorasituksen minimoimiseen tekemni masterplanini nukkua yhdeksän tuntia ja herätä kello 3, hieman kärsi, koska henkinen napanuora lapseni kanssa on edelleen hyvin vahva.

En mennyt nukkumaan klo 21 vaan noin kello 22. Unenpäästä sain sitten jossakin vaiheessa.

Nuori herra tippui sängystä kello 1. Kun hänet olin saatellut matkaan untenmaille, heräsi tervejärkeni ja alkoi ihmettelemään, että mihinkäs reissulle sitä ollaankaan menossa ja miten siellä sitten saat ajankulumaan tai muutenkaan asiat yksin hoidettua. Järjenääntä on vaikea vaimentaa, etenkin keskellä yötä, kun haluaisi nukkua.

En ehtinyt edes nukahtaa, kun nuori herra tapsutteli makuuhuonettamme kohden. "Ei nukuta". Saattelu sänkyyn toi halutun tuloksen, mutta lopulta itsekin sain unen päästä kiinni. Noin tunnin unien jälkeen (näin unta töistä) pienien jalkapohjien ääni lähestyi jälleen oveamme.

Tässä vaiheessa huomasin kellon olevan 2.45 - vartin päästä herätys. Viittä vaille, kun lapsi ei vieläkään nukkunut, sanoin käyväni vessassa (hätä oli tosi, mutta tarkoitus oli hakea puhelin sängyn vierestä, että se ei herätä nukkuvaa miestä). Vessareissun aikana Ukkeli ehti juosta sohvalle köllöttämään (koska ei väsytä). Back to bed ja vartti nukuttamista.

Tällä hetkellä mies kuorsaa seinän toisella puolella ja nuori herra omassa sängyssään. Ainakin nukkuu, kuorsaus ei kuulu. Poikani nukkuu yleensä tosi hyvin eikä yöheräämisiä ole, joten tämän sortin levottomuus ei ole tavanomaista. Jospa ei ole tulossa kipeäksi, koska pojilla on edessä omareissu mummolaan (Se ei ole ukkila, vaan mummola, jossa ukki asuu).

Onneksi minun olikin tarkoitus nukkua lyhyet unet tänä yönä. Nyt pitäisi sinnitellä hereillä vielä n, 14 tuntia, että pääsee "levolliseen lentokoneuneen". Olen niin kuollut huomenna.

Huomenna - From HEL to east

Niin se päivä sitten koitti. Matka alkaa huomenna ja on ohi nopeammin kuin arvaankaan, mutta ei pidä hätäillä.

Ensi yönä yritän tasoittaa tulevaa aikaerorasitusta (+7 tuntia) heräämällä aiemmin, että nukkuisin Moskova-Vladivostok - lennolla sitten varmemmin. Vladivostokiin kone laskeutuu aamu seitsemältä eli Suomessa puolen yön aikoihin.

Minusta riippumattomista syistä Vladivostokin kiertoajelu siirtyi lauantaille. Jos samoilla silmillä yritän hoitaa 8,5 tunnin nähtävyyskierroksen niin jossakin välissä pitää nukkua.

Instagramissa matkalla_4kymppiseksi tilillä voi seurata matkaa kuvan kera.

Viikon päästä toisissa maisemissa

Niin se  aika vaan kuuluu. Perjantaina lähtee lento ja viikon päästä olen jo vuorokauden ollut Vladivostokissa.

Eilen tein viimeiset ostokset reissua varten. Näillä pitäisi pärjätä. Vladivostokissa ehdin tarvittaessa tehdä loput ostokset.

Tänään otin käyttöön reissupuhelimeni ja olen yrittänyt päättää mitä elokuvia ja musiikkialbumeja tallennan käytettäväksi offline tilassa.

Voihan tuo torstai-iltana vielä tulla mieleen mikä unohtui.

Periaatteessa kaikki valmiina - not

Matkatoimistolta tuli ilmoitus, että viisumi on valmis ja passi noudettavissa toimistolta. Viestissä oli mukana myös loppulasku.

Minulla on nyt matkat, majoitus ja viisumi hankittu. Enää puuttuu laukun sisältö.

Aika tarkalleen kuukauden päästä pitäisi olla laukku pakattuna ja jokin haju siitä mitä reissussa tapahtuu. Tällä hetkellä pientä katvealuetta junajuttuihin ja päivään Moskovassa. Mielessä siintää edelleen kylpyläkäynti ja junamatkapölyjen pesu.

Elämysaktiviteetti Vladivostokiin

Trans-Siperia matkani alkaa lennolla Vladivostokiin. Sinne laskeudun 6.4. ja toivottavasti hotelli oli varattu jo 5.4 lähtien, koska lento on aikaisin aamulla perillä ja minua ehkä nukuttaa. Luulen niin. Ja hotellissa on aamupalalla blinejä tarjolla.

7.4. On ainoa kokonainen päivä Vladivostokissa. Kaupungin kiertäminen on tuolle päivälle paras aktiviteetti ja nähdäkseni edes jotakin järkevää, varasin elämyksen Airbrb :n kautta. 8,5 h englanninkielinen retki ja siinä pitäisi päästä näkemään hyviä kohteita esim. Majakan. Lisäksi siihen kuuluu joku luontoretki. Jee.