sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Mielessä pyörii Trans-Siperia...

2 Kuukautta ja 8 päivää. Sitten alkaa matkani kohti Vladivostokia.
Vaikka olen varmalla mielin, silti välillä mielessäni hävähtää epämääräisiä ajatuksia: Ehdinkö, muistanko, pärjäänkö.

Lento- ja junalipusta on kummastakin tullut vahvistus. Ne minulla jo on. Viisumin hankinta aiheuttaa minulle eniten levottomuutta, vaikka viisumin hankin matkanjärjestäjän kautta. Vaikka itse en tee fyysistä työtä, eli käy anomassa viisumia, pitää minun toki hankkia tarvittavat dokumentit.

Vakuutusyhtiöltä sain tarvittavan dokumentin. Passin on uusittu kuuden kuukauden sisällä, joten voin käyttää samaa valokuvaa, kuin passissa. Enää pitäisi toimittaa hakemus ja passi matkanjärjestäjälle. Olenkohan unohtanut jotain? Onko vakuutusyhtiön paperi riittävä? Ehdinkö ajoissa.

Entä mitä otan mukaan matkalle? Kestääkö nykyinen puhelimeni vai pitäisikö hankkia joku kakkosluuri, jossa olisi kestävämpi akku? Power bank? Millaisia on pistorasiaan laitttavat jakorasiat? Olihan siellä sama jännite kuin meillä? Adapteri?

Mitä ruokaa tarvitsen mukaan? Kumpi olisi ravinteikkaampaa ja maistuvampaa: Nuudelit vai couscous? Ja kumpi helpompi kuljettaa? Mitä muuta? Säilykkeitä? Onko järkeä raahata mukana ruokatermosta vai riittääkö muovikipot?

Laitanko matkarepun ruumaan vai käsimatkatavaroiksi? Jos ruumaan, näenkö laukkua ennen junamatkan alkamista? Jos käsimatkatavaraksi, eihän tavaran määrä ylity? Millaisen päivärepun otan? Lainaanko poikani kerhoreppua vai ostanko vartavasten uuden?

Paljonko tarvitsen käteistä matkalle? Oliko niin, että vasta Venäjällä voin vaihtaa vai saako sittenkin vaihdettua jo Suomessa? Onko Moskovan kentällä fiksua vaihaa käteistä vai vasta sittenkin Vladivostokissa? Entä jos luottokorttini ei toimi tai kone imaisee sen? Paljonko varaan käteistä euroina?

Niin paljon mielessä... Pitäisi varmaan alkaa tekemään junamatkan eteen konkreettisia asioita.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Tahkon kesä 2019

Kuten aiemmin kirjoittelin, päätimme ottaa koko perheen reissukohteeksi Tahkon Pohjois-Savossa.

Tahko on ennestään tuttu talvilomakohteena, koska siellä tuli käytyä laskettelemassa yläasteikäisenä läheisen sijainnin ansiosta. Mutta mitä voi Tahkolla tehdä heinäkuun alussa? Siis muutakin kuin tappaa itikoita paljussa kylpiessä?

Frisbeegolf: Tuttu laji jo vuosien takaa. Samalla voi huitoa niitä itikoita.
Paintball: Koskaan ei ole tullut kokeiltua, mutta kertahan tuo olisi ensimmäinenkin. Jos yhtä hyvä kesä kuin viime vuonna, tässä tulee satavarmasti kuuma!
Geokätköily: Tätäkin tuli muutama vuosi sitten harrastettua. Uuteen puhelimeen ei tullu asennettua geo-apsia, mutta jokohan olisi korkea aika jälleen? Siis hankkia uusi puhelin ja asentaa siihen se aps.
Golf: Not my cup of tea, mutta hyvä tietää...
Kalastus: 100varma aktiviteetti meidän poppoolle. Ainakin osalle.
Tahkon portaat: 2017 valmistuneet portaat 1054 porrasta ja nousua syntyy 800 metriä. Tämä pitää käydä nousemassa - edes kerran.
Maisemahissi: Maisemahissi oli käytössä ainakin vuonna 2018. Jospa myös tulevana kesänä.
Mönkijäsafari: Tämä voisi olla koko perheen aktiviteetti, jos nuorimmaisen saa kytkettyä tiukasti penkkiin kiinni. Mummoa ei nimittäin mökille lapsenvahdiksi jätetä ;)
Maastopyöräily: Tämäkin hyvä tapa tutustua ympäristöön. Alamäkipyöräilyä voisi olla jännä kokeilla.
Lähiliikuntapuisto ja Pump track: Kaikenikäisille tarkoitettu aktiviteettialue ei ole lainkaan huono valinta, kun matkaseurue koostuu 3-70 vuotiaista.
Vaellus ja patikointi: Yksi toiveista perhematkaan liittyen oli, että pääsisi patikoimaan edes jonkinlaisen matkan. Metsään mennään varmasti, koska Tahto näyttää tarjoavan oivat puitteet vaeltelulle.
Melonta, Veneily ja vesiaktiviteetit: Monta kesää haaveillut SUP-laudan kokeilusta. Jospa sitä tänä kesänä - edes kerran Tahkolla.
Tahko Farmi: Tämä on perheen pienimmälle kyllä ehdoton paikka. Ehkä myös itselleni. Toinen monta vuotta suunnitteilla ollut asia on kokeilla edes kerran elämässä ratsastusta (juu, en ollut heppatyttö). Tahko Farmi tarjoaa ratsastusta myös aloittelijoille.
Ammunta: Ei liity eläinfarmiin vaan jostakin läheltä löytyy myös ampumarata. Tämä menee minulta varmasti ohi.

Jos koko viikonlopun sataa heinäsirkkoja ja hämähäkkejä, ei tarvitse hankkiutua mökkihöperöksi mökissä (tai pakata autoa ja lähteä kotiin), vaan löytyy myös sisäaktiviteettejä:
Kylpylä, hieronta, kosmetologi, keilaus ja kuntosali löytyy samankaton alta: Kerran talvella muistan yrittäneeni kylpylään. Jospa kesäaikaan rauhallisempaa. Tai edes auki.
SuperCorner: Sisäaktiviteettipuisto, vaikka tuleekin Kummeli sketsi mieleen - eikun se olikin MusaCorner.

Lähteenä yllälueteltuihin käytin Tahko.com sivustoa sekä KuopionTahko.fi sivustoa. Ainakin näiden tietojen perusteella meidän perheelle tulee erittäin aktiivinen heinäkuinen viikonloppu. 



keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Lentolippu kirjoitettu Vladivostokiin!

Trans-Siperian junamatka on askeleen verran todellisempi, kun sähköpostiin tipahti tänään one-way ticket eli lentolippu Helsinki-Moskova-Vladivostok.

Boeing 777-300 er kuvat meni välittömästi googlaukseen ja pojalle piti näyttää, että tuommoisen kyytiin äiti pääsee sitten huhtikuussa.

Lentolipun myötä alkoi päässä surisemaan asiat mitkä pitää vielä hankkia ja mitä pitää vielä tehdä.

Koska ensimmäinen mieleen tullut asia olisi vaatinut kauppaan lähtöä ja rahallista investointia, tartuin seuraavaksi päähän putkahtaneeseen ajatukseen eli tein matkustusilmoituksen ulkoministeriön sivustolla.

Ensimmäinen mieleen tullut asia oli lentosukat. Minä todellakin tarvitsen hyvät lentosukat.

Kolmas asia oli, että kuinka helposti Moskovassa saisi korotettua istumapaikkalippuluokkaa ja paljonkohan se maksaisi lisää...

Äitini myös kysyi mitä aion ehdä Vladivostokissa ne kaksi päivää ennen junamatkan alkua.
Jos Jetlagista selviämistä ei lasketa, pitää aktiviteetit harkita tarkkaan. Tuskin tulee kovin usein tuolla kaupungissa käytyä vaikka lentolippu ei ollutkaan hinnalla pilattu - Turistiluokka 369 € veroineen.


tiistai 1. tammikuuta 2019

Hyvää uutta vuotta 2019!

Niin saapui vuosi 2019. Se tarkoittaa, että TÄNÄ vuonna minulla on nelikymppiset. TÄNÄ vuonna matkustan junalla halki Venäjän maan, vietän kesäisen viikonlopun sukulaisten kanssa Pohjois-Savossa Tahkolla ja loppuvuodesta teemme äidin ja siskojen kanssa yhteismatkan.

TÄNÄ vuonna on luvassa myös pienempiä reissuja kuten Helsinki-Tukholma perheristeily ja kotimaanmatkailua idästä länteen. Ja ken tietää minne kaikkialle matkani käykään tämän vuoden aikana. Edessä ei ole kuin mahdollisuuksia!

Mielenkiintoista ja aktiivista vuotta 2019 jokaiselle!


Helsinki - Vladivostok 5.4.2019

Vuosien takaisen unelman – tai päähänpinttymän – toteuttaminen ei loppupelissä vaatinut kummempia asioita, kuin hieman rahaa ja lähtem...