Aiemmin listasin (perustuen lukemiini teksteihin) mitä kaikkea junamatkalle olisi hyvä ottaa mukaan.
Matkalle lähtöön on aikatarkalleen kaksi kuukautta aikaa, ja lopultakin olen tehnyt joitakin hankintoja. Matkarepun ostin jo aiemmin.
Minulla on jostakin syystä äärimmäisen vaikea lähteä kiertämään kauppoja. Shoppailu kun ei ole se minun juttu. Onneksi on olemassa nettikaupat.
Sain tuossa joku aika sitten lahjaksi pari lahjakorttia ja päätin käyttää lahjakortin junamatkahankintoihin. Ensimmäinen 50 €:a on käytetty ja Matkavaruste -nimisestä nettikaupasta matkareppu täyttyy:
-Silmälapuilla
- Lentosukilla
- Toilettilaukulla
- Matkahammasharjasetillä
- Luottokorttisuojalla
- Matkapeilillä
Tammikuussa ostin Muji:n alennusmyynnistä matkalaukun sisääntarkoitettuja pussukoita. Ne oli testissä pari viikkoa sitten kotimaanjunamatkalla ja kätevästi kyllä sai toiseen omat vaatteet (ne pienimmät, jotka on aina väärässä paikassa kuten sukat ja alkkarit) sekä poikani lähes koko vaatetuksen. Lähteekö nuo mukaan jää nähtäväki. Aloin miettimään, että suljettavat pakastepussit voisivat hoitaa samanasian ja silloin voisi tehdä päiväkohtaisia sukka-alushousu-paita -settejä.
Matkaliput & dokumentit
- Lentoliput (Helsinki-Vladivostok) - kirjoitettu
- Junalippu (Vladivostok-Moskova-Helsinki) - kirjoitettu
- Viisumi - todistus vakuutusyhtiöltä OK, valokuva Ok, Passi Ok
- Passi - uusittu
- Kopiot kaikista tärkeistä dokumenteista (Passi, Viisumi, matkaliput, varaustiedot)
Vaatteet: Rennot & mukavat
- Alusvaatteet
- Sukat
- Lentosukat (koneeseen) - tilattu
- Yöpuku
- T-paitoja
- Huppari
- Flip-flop / sandaalit / hotellitohvelit
- Rennot housut esim.verkkarit
Elektroniikka
- Kamera
- Muistikortti - yksi, ehkä pitää hankkia toinenkin
- Puhelin
- Läppäri/tabletti
- Laturit (kamera, kännykkä,läppäri/tabletti)
- Vara-akku / Power bank - tutkittu vaihtoehtoja
- Jatkojohto
- USB-jakaja
Tarvikkeita:
- Korkkiruuvi, avaaja (monitoimiveitsi)
- Muovi- tai metallimuki
- Muoviset tai metalliset ruokailuvälineet (esim. lusikka-haarukka)
- Ruokatermari / Korkea reunainen kannellinen rasia (esim. pakasterasia)
- Kahvi-/teetermari
- Syöntiastia (syvä)
- Tiskiharja + pesuaine
- Makuupussin sisälakana (esim. silkkinen tai puuvillainen)
- Taskulamppu
- Rahavyö tai vastaava säilytyspussi
- Vessapaperia
- Kosteuspyyhkeitä / wet swipe
- Käsidesi
- Ensiapupakkaus
- Hygienia tuotteet (deodorantti, hammasharja ja -tahna, saippua, yms.)
- Kuivashampoo
- Peili - tilattu
- Pyyhe
- Naulaan ripustettava hygienia pussi - tilattu
- Korvatulpat (Camun blogista napattu vinkki: nauhalliset tulpat, jotka saa kiinni paitaan varustesulkurenkaalla)
- Hiusharja
- Unimaski / Silmälaput - tilattu
- Juomapullo
- Rinkka tai matkalaukku - hankittu matkareppu
- Päiväreppu tai kangaskassi yms. pieni pussukka
- Packing cubet (tällaiset löytyy) tai mini grip -pussit vaatteiden/tarvikkeiden pakkaamista ja löytymistä helpottamaan
- Lääkkeet (särky, yms.)
- Maitohappobakteerit
- Jotain pientä (esim. suklaa) tarjottavaksi uusille tuttaville ja junaemännille/-isännille
Ruoka:
- Rahaa (pienenä)
- Eväitä (välipalapatukkaa, pähkinöitä, nuudeleita, yms.)
Ajantappo:
- Kirjat
- Muistiinpano vehkeet (kyniä, paperia, päiväkirja yms.)
- Pelikortit
- Kuulokkeet
- Kartta / opaskirja - joulupukki toi
sunnuntai 3. helmikuuta 2019
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Helsinki - Vladivostok 5.4.2019
Vuosien takaisen unelman – tai päähänpinttymän – toteuttaminen ei loppupelissä vaatinut kummempia asioita, kuin hieman rahaa ja lähtem...
-
Vuosien takaisen unelman – tai päähänpinttymän – toteuttaminen ei loppupelissä vaatinut kummempia asioita, kuin hieman rahaa ja lähtem...
-
Matkatoimisto lähetti muutama päivä sittten viestin, joka aiheutti minussa tahatonta hihitystä - monta päivää: "Yksi asia mistä ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti